Kuka Jaana Hallamaa?

Olen kasvanut Itä-Helsingin vastikään pelloille ja metsiin pystytetyissä lähiöissä, joissa vanhempieni kaltaiset ihmiset yrittivät toipua sodasta ja rakensivat Suomesta osan Eurooppaa ja muuta maailmaa.

Pyhäkoulutytön ja seurakuntanuoren maailma räjähti kesämatkoilla Afrikkaan ja Eurooppaan ekumeenisiin tapahtumiin ja kokouksiin.

Nyt, jo vuodesta 1990 lähtien, katson maailmaa Malmin seurakuntaan kuuluvasta Tapanilasta käsin.

Jokainen ihminen ja kohtaaminen opettavat meille jotakin. Ohessa on esimerkkejä asioista, jotka ovat tehneet minusta ihmisen, joka olen.

1. Arki on ihmisen parasta aikaa.

Luen kirjoja ja keskustelen niistä Rouvien kirjapiirissä ja Snobien kirjallisuuskerhossa. Molemmat ovat kokoontuneet jo pitkään. Naisten ompeluilloissa teen hitaasti etenevää kirjailutyötä. Neulon illassa lapselle lapaset, kun ensimmäiset pakkaset yllättävät, ja entiset ovat käyneet pieniksi.

Harrastan hidasta ja tarkkaa liikuntaa pilateksena ja nopeaa ja raskasta liikuntaa kahvakuulatunneilla, joilla voin koetella suorituskyvyn rajoja yhdessä muiden, yleensä paljon minua nuorempien kanssa.

Osaan rakentaa laastittoman luonnonkivipengerryksen ja leipoa erittäin herkullisia korvapuusteja. Helsingin seudun liikenteen reittiopas on yksi eniten käyttämistäni sovelluksista.

2. Epävarmuus on elämän normaalitila.

Muistopuheissa kerrotaan vainajan urasta ja elämäntehtävästä kuin valmiina polkuina. Elettynä elämänä sama asia on hapuilua ja kompurointia.

Kun valmistuin, naiselle ei ollut työtä kirkossa. Minustakin tuli pätkätyöläinen lehtoriksi vihittynä Suomen kristilliseen ylioppilasliittoon. Pätkätyöt jatkuivat satunnaisrahoituksella ja yliopiston sijaisuuksissa 15 vuotta. Sain elämäni ensimmäisen vakituisen työpaikan 44-vuotiaana.

Jatko-opinnot ja tutkimus on vienyt minut ulkomaille Ruotsiin, Saksaan, Englantiin ja Yhdysvaltoihin. Pappisvihkimyksen sain yliopistotehtäviin vuonna 1993.

3. Kuinka ihmiseksi tullaan?

Kenestäkään ei tule ihmistä, jos muut eivät ota häntä vastaan ja liitä häntä ihmisten välisiin punoksiin. Perhe ja ystävät tukevat ja kantavat pimeän ajan läpi. Jaettuna ilo kaksinkertaistuu. Olen kolmen aikuisen lapsen äiti ja kahden lapsen isoäiti. Pitkäkin suhde voi katketa: erosin 33 vuotta kestäneestä avioliitosta vuonna 2013.

4. Jokapäiväinen kilvoitus ja parannuksenteko

Teemme lukemattomia asioita yhdessä muiden kanssa, mutta kilvoituksen kamppailut käydään Jumalan kasvojen alla oman mielen hiljaisuudessa. Maallisen ja hengellisen rajalinja paljastuu silloin keinotekoiseksi. Jokainen kirja voi olla hengellinen lukemisto ja kuka tahansa ihminen opastaa seuraamaan Kristusta.

Soutujoukkueen jäsen valmiina matkaan

5. Rajatilakokemuksia

Lukiolaisena kuuntelen tunnetun evankelistan hurskaan ankaraa julistusta tarkasti. Jokin ei täsmää: Jeesus toistuu kyllä sanana, mutta sen merkitys on minä, minä, minä.

Meluavat lapset ärsyttävät; miksei kelvoton äiti voi saada niitä järjestykseen? Ällistyn itseäni, kun kysyn, tarvitaanko apua. Pian tiedän, millaisessa kohdassa heidän polkunsa ristesi omani kanssa.

Killun kiipeilypuiston köysiradalla kahdeksan metrin korkeudessa. Mieleen muistuu yhtäkkiä, että kammoan korkeita paikkoja: tänne täytyy tulla uudestaan!

6. Asiat eivät ole sitä, miltä ne näyttävät.

Opettaminen ei ole jakamista vaan välittämistä. Opettaja ei ole se, joka tietää parhaiten vaan se joka saa oppia eniten. Oppiminen ei ole omaksumista vaan osallistumista. Viisaus ei ole siihen keskittymistä, jonka jo tietää vaan sitä kohti kulkemista, mitä ei vielä käsitä. Uskominen ei ole varmuutta vaan lupa elää luottamuksen varassa.

7. Yhdessä

Oma osaamattomuus lamaannuttaa. Vasta yhdessä tekeminen paljastaa tietojen ja taitojen määrän. Kun ne punotaan toisiinsa, toivo saa siivet. Tulevaisuus näyttää valoisammalta, kun tähyää välillä historiaan. Orjuuden kieltäminen Euroopassa kesti 50 ja Yhdysvalloissa yli 80 vuotta.

Toistemme kohtaaminen opettaa meille aina jotain. Mielelläni kuulen, mikä on tehnyt sinusta sen ihmisen, joka olet.

Avaa teksti PDF-muodossa nähdäksesi kaikki viitteet